Naisille suunnattuja lehtiä lukiessa tuntuu kuin selaisi tuotekuvastoa, jossa on seassa muutama "oikea" juttu. Laskin, että maaliskuussa ilmestyneessä Oliviassa ensimmäiset 9 aukeamaa ovat pelkkiä mainoksia ja ensimmäinen aukeama kokonaan ilman mainoksia on vasta sivuilla 40-41. Osa mainoksista muistuttaa tyyliltään myös lehden juttuja, ainoa ero on yläkulmassa teksti "ilmoitus", joka ei tosin heti osu lukijan silmään. Mainokset ovat oletettavasti valikoitu niin, että niissä mainostetut tuotteet ovat kohderyhmän ostettavissa, tosin Oliviassa mainostettiin mielestäni hieman kalliimpia tuotemerkkejä (esim. Tommy Hilfiger, Gant, Filippa K) kuin Trendissä.

Sekä Oliviassa että Trendissä oli palsta, jossa käsiteltiin lukijoiden ongelmia. Trendissä kysymykset käsittelivät lähinnä ihmissuhteita, mukana oli myös pornoon liittyvä kysymys. Oliviassa on sivun verran lukijan pohdintaa omasta seksielämästään. Oliviasta ja Trendistä löytyy yleensä jokaisesta numerosta yksi artikkeli, joka käsittelee jotain yhteiskunnallista aihetta. Maaliskuun Oliviassa on juttu lähisuhdeväkivallasta ja se on provosoivasti otsikoitu "Luuletko, että hakattu nainen on tyhmä?". Samassa lehdessä on myös juttu syömishäiriöistä, joka on pitkään ollut suosittu aihe naistenlehdissä. Jostain syystä tällaiset jutut sijoittuvat pääsääntöisesti lehden loppupäähän. Onko tarkoituksena, että kymmenien sivujen verran jatkuvien tuote-esittelyiden ja kevyiden juttujen jälkeen lukijalle jäisi kuitenkin kokemus, että ihan vakavasti otettavaa journalismia tässäkin tehdään vaikka paketti onkin kaunis? Lukijapalautteessa tosin usein kehutaan lehden sisältöä ja kuvaillaan sitä hetkeä viikosta, kun uusin lehti on tipahtanut postiluukusta. Lehden lukeminen koetaan rentouttavaksi hetkeksi keskellä arkea. Ehkä tuotekuvien selailua on lukijoille enemmän mielihyvää tuottavaa haaveilua kuin varsinaista omien hankintojen suunnittelua.

Lehdet sisältävät monenlaisia oppaita naisille. Miten pukeutua tänä kautena, miten meikata, kuinka käyttäytyä, millaista ruokaa syödä, miten sisustaa ja niin edelleen. Usein pystyäkseen toimimaan näissä asioissa juuri oikein lukijan odotetaan kuluttavan milloin mihinkin. Lehdet "paljastavat" kauneudenhoidon "salaisuuksi" ja kertovat tuotteista, joiden olemassaolosta lukija ei ole aiemmin edes kuullutkaan. Mieleeni on jäänyt erityisesti useamman kerran naistenlehdistä bongattu pukeutumisvinkki; miten pukeutua maskuliinisiin vaatteisiin? Jokaisessa jutussa on neuvottu käyttämään korkokenkiä tai laittamaan räikeää huulipunaa miehekkäiden vaatteiden vastapainoksi.  "Pidä meikki luonnollisena, mutta sipaise huulille kaunista huulipunaa - viimeistään se pitää huolen siitä, ettet näytä yhdeltä jätkistä" (s.69, Trendi 01/2012). Muunlainen kuin perinteisen naisellinen tyyli näyttää poissuljetulta ja kaikki sen ulkopuolella tuntuu näyttäytyvän epätoivottavana lopputuloksena ja "epäonnistumisena". Erilaiset oppaat ovat usein höystetty asiantuntijoiden vinkeillä, mutta ne ovat kuten Maija Töyry (2006) mainitsee artikkelissaan Käytösoppaasta naistenlehteen lukijaa puhutellaan silti kuin ystävää.

Lehdissä esiintyvät tavalliset ihmiset vaikuttavat pääasiassa edustavan keskiluokkaa ja mikäli he ovat huono-osaisempia, ovat he juuri sen vuoksi lehdessä esillä. Esimerkiksi MeNaiset teki tänä syksynä jutun köyhyydestä ja siinä haastateltiin yksinhuoltajaäitiä. Tyypilliset lehdissä esitellyt ei-julkkikset ovat työelämässä menestyneitä, hyvin tienaavia, korkeakoulutettuja, heteroparisuhteessa ja varsin tyylikkäitä. He vaikuttavat pärjäävän kaikilla elämän osa-alueilla. Lukijoiden oletettua luokka-asemaa kuvastaa myös se, että Olivian verkkosivuilla on nimenomaan Kokoomuksen ehdokkaan vaalimainos, jossa luvataan "Tahtoa, tyyliä ja motivaatiota vaikuttaa".

Erilaisista naistenlehtien jakamista neuvoista tuli mieleeni ajatus itseksi tulemisesta. Susan Bordo kirjoittaa itseksi tulemisesta, jolloin ulkonäkö halutaan työstää vastaamaan sisäistä minää. Ruumis ja mieli nähdään kartesiolaisittain erillisiksi. Viesti lehdissä tuntuu ikään kuin olevan "olet hyvä, mutta aina on parannettavaa". Juttuja voi lukea aina myös vastakarvaan ja ironisesti, eikä voida olettaa, että lukijat ottaisivat lehtien tarjoamat merkitykset annettuina. Jonita Siivonen (2006)  huomauttaa, että naistenlehtien neuvot ovat usein ristiriitaisia. Toisaalta kehotetaan herkuttelemaan erilaisten reseptien ja tuotevinkkien muodossa ja taas toisaalta kehotetaan jumppaamaan liikakilot pois tai tarkkailemaan painoa. Siivosen mukaan naiseus onkin lopulta jotain mitä ei koskaan saavuteta, sillä muutenhan neuvoja ei kaivattaisi.

Vaikka haluaisin tehdä suopeaa tulkintaa naistenlehdistä, ovat yleisimmät mielleyhtymät negatiivisia. Yhteiskunnallisia asioita käsittelevät jutut jäävät pintaraapaisun tasolle ja se tuntuu lukijan aliarvioimiselta. Luen mielummin parinkymmenen sivun mittaisen tieteellisen artikkelin samasta aiheesta, kuin muutaman aukeaman jutun, jossa ei lopulta onnistuta sanomaan mitään uutta. Myös läpikaupallisuus tuntuu harmilliselta. Ei kai kenelläkään ole todellista tarvetta hankkia joka kaudelle uutta takkia tai laukkua? Kriittisestä suhtautumisestani huolimatta kiinnostukseni uusinta Oliviaa kohtaan heräsi, kun huomasin yhden jutun käsittelevän feminismiä. Valitettavasti se on Virpi Salmen kirjoittama, joten "Feministin käsikirjaksi" otsikoitu juttu saattaa lupailla liikoja.



Siivonen, Jonita- Lohduttava ja piinaava naistenlehti (2006). Teoksesta Sukupuolishow - Johdatus feministiseen mediatutkimukseen. Gaudeamus, Helsinki.
Töyry, Maija - Käytösoppaasta naistenlehteen (2006). Teoksesta Sukupuolishow - Johdatus feministiseen mediatutkimukseen. Gaudeamus, Helsinki.

Muutama uutinen on jäänyt mieleeni, jotka muistuttavat miten erilaista on olla nainen eri puolilla maailmaa. Toisaalta nykyään monet itsestään selvät asiat kuten omasta sukunimestä päättäminen tai seksuaalinen itsemääräämisoikeus (myös) avioliitossa eivät Suomessakaan ole olleet kovin pitkään lailla säädettyjä.

Iranin presidentti Mahmoud Ahmanidejad on rajoittanut naisten valinnanvapautta yliopisto-opinnoissa.Syyksi on arveltu sitä etteivät korkeakoulutetut naiset hanki lapsia ja avioidu samoin kuin vähemmän koulutetut naiset. Joillakin kampuksilla myös miesten kurssitarjotinta oli kavennettu. Uutinen täällä. Tasa-arvoinen oikeus opiskella ei ole kansainvälisesti katsottuna itsestään selvää, joskin esteet eivät välttämättä tule aina lain puitteissa vaan voivat pohjautua myös taloudelliseen eriarvoisuuteen, mikä voi tehdä sosiaalisessa hierarkiassa nousun miltei mahdottomaksi.

 Uutisesta tuli mieleen Betty Friedanin kirja Naisellisuuden harhat, jossa Friedan kuvailee  koulutettujen naisten turhautumista kotirouvana olemiseen. Friedan kertoo korkeakoulutetuista naisista, jotka eivät koskaan itse lähteneet luomaan uraa, joka olisi ollut poikkeuksellinen valinta naiselta siihen aikaan. Naiset turhautuvat triviaalien kotitöiden maailmassa ja monet alkoivat käyttämään lääkkeitä sekä alkoholia. Naiset hoitivat miesten työtehtävät toisen maailmansodan aikana ja miesten palattua naisten tuli luopua työssäkäymisestä. Markkinatalous tarvitsee työvoimaa vaihtelevasti ja naiset ovat helpommin jäävättävissä työelämästä kodin piiriin kuin miehet, koska naisia tarvitaan uusintamaan työvoimaa. Marxilaisittain tulkittuna sukupuolten välinen epätasa-arvo palvelee markkinatalouden etuja.
Naisten työssäkäynti tosin herättää tunteita Suomessakin, esimerkkinä lasten kotihoito, joka toisinaan halutaan rinnataa myös valittuun ja vapaaehtoiseen työttömyyteen. Kotityötäkin pitäisi tarkastella nimenomaan työnä, vaikka siitä ei palkkaa maksetakaan. Se on kuitenkin yhteiskunnallisesti merkityksellistä ja arvokasta.


Älyttömin uutinen taas oli "Norjan media ei huomaa, kuinka kauniista Haukio pukeutuu". Onko tämä uutinen lainkaan? Ainoa asia mikä tulee mieleen on harmitus ettei Suomessa presidenttiparia seurata samaan tapaan kuin esimerkiksi Pohjoismaiden kuninkaallisia, vaikka kirjoittajan mielestä siihen olisi selvästi syytä. En tosin osaa sanoa uutisoidaanko Suomessa naapurivaltioiden kuninkaallisten pukeutumisesta.